Lauantai-illan mietteitä blogien opetuskäytöstä

Ai niin, tehtävänä oli pohdiskella blogien opetuskäyttöä… Annen laatima listaus on mielestäni kunnioitettavan kattava jo sellaisenaan – haluaisin kovasti keksiä listaan jonkun oman lisäyksen, mutta se kuningasajatus on vielä syntymättä :-)

Portfolio, päiväkirja, personointi, sosiaaliset aspektit ja verkostoituminen – kuulostaa vähän siltä, kuin rakentelisi blogin avulla itselleen ”virtuaaliminän”, jonka edustaa itseä virtuaalimaailmassa, jossa ei fyysisesti voi olla läsnä. Oikeassa maailmassakin jokaisella on monta erilaista roolia, joiden välillä sukkuloidaan: ammatti-minä, harrastus-minä, perhe-minä, ystävä-minä, opiskelija-minä… Jokaisessa roolissa esille nousevat erilaiset asiat, vaikka kaikki löytyykin samasta paketista. Ja ajan myötä tilanteet muuttuvat, jotain jää pois ja uutta tulee tilalle, mutta historia ja ”kehityskaari” ovat kuitenkin olemassa ja kenties selittävät sitä mihin on päästy ja mihin suunnataan seuraavaksi.

Yritänköhän sanoa tällä jotakin… Kenties sitä, että blogeja opiskeluun yhdistämällä voisin rohkaista opiskelijoitani rakentamaan itselleen omaan blogiin tuon virtuaali-minän ammattiroolia – alati karttuvaa kokoelmaa ja osoitusta kertyvistä ammatillisista taidoista koko koulutuksen ajalta. Meidän aikuisille ammattitutkinto-opiskelijoille voisin kuvitella siitä olevan hyötyä!

Verkostoituminen (ja myös niiden verkostojen säilyminen ja laajeneminen vielä senkin jälkeen, kun opiskelijamme ovat meiltä lähteneet!) olisi kenties mahdollista blogien avulla. Työelämään siirtyneet opiskelijat voisivat omien blogiensa ja kokemustensa kautta myös tavallaan tutoroida heidän jälkeensä tulevia.

Tuosta blogipäiväkirjasta vielä… Olen nuoruudessani kirjoittanut monta päiväkirjaa täyteen kannesta kanteen. Silloin niitä koristeltiin vielä tarroilla tai lehdistä leikatuilla kuvilla – nythän montaa mediaa hyödyntävä blogi nostaisi sen aivan uudelle tasolle! Vähän samaan tyyliin kuin Harry Potter –kirjojen sanomalehdet ;-) Miltäköhän päiväkirjani mahtaisivat näyttää, jos kirjoittelisin niitä tänään tällä nykytekniikalla… Ihan ensimmäiset päiväkirjat äiti on pelastanut roskiksesta ”deletoituani” ne sinne, kun tulos (käsiala tai sisältö tai jotain) ei miellyttänytkään. Onneksi äiti ymmärsi niiden arvon! Tämäkin kannattaisi siis muistaa myös blogeja tuottaessa, ettei turhaan deletoi sitä hapuilua ja etsiskelyä ja kasvamista sen lopputuloksen tieltä…

Terveisiä Saksasta!

Tulipa sitten pyörähdettyä verkko-opetusseminaarissa Saksanmaalla! Seminaarissa vaihdettiin kokemuksia ja verkkokuulumisia saksalaisten ja suomalaisten kouluttajien ja viranomaistahojen kesken. Suomalaiset tuntuivat olevan seminaarissa lähinnä se antava osapuoli, mutta Saksassa ollaan selvästi hyvin kiinnostuneita asiasta ja motivaatiota verkko-opetuksen kehittämiseen tuntuu löytyvän. Berliinissä on laadittu virallinen verkko-opetuksen Masterplan ja kehitteillä on myös opetusportaali.

Epäviralliselle ohjelmalle ei päivärytmissä juurikaan jäänyt aikaa, mutta ehdin sentään piipahtaa Dussman KulturKaufhausessa nuottiostoksilla - currywurstit jäivät kuitenkin maistamatta tällä erää. Kotimatka kestikin sitten odotettua pitempään kun lumipyry myöhästytti lentoja tuntitolkulla... Lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen vietin koko lauantai-päivän kuorotreeneissä - maaliskuun alussa on seuraava konsertti tiedossa ja siitä tulee tosi hieno!

Täältä tullaan, Blogosfääri!

Nyt se on sitten pystyssä, oma blogi. Verkkopaulan blogisivuilla pyörittyäni olen TÄYSIN pyörryksissä kaikesta siitä tietomäärästä, jota sivut pitävät sisällään - puhumattakaan lukemattomista linkeistä, jotka multiploivat sen klikkaus klikkaukselta potenssiin x. Olennaisen ja tärkeän tiedon poimiminen sieltä joukosta lienee todellakin taito, joka on ehtona eloonjäämiselle :-)

Mutta kyllä minä sen vielä opin.

Nyt täytyy suunnata pakkaamaan matkalaukkua - olen lähdössä tänään pikamatkalle Berliiniin yhdessä Virtuaalikoulutyöryhmämme kanssa. Aiheena verkkokoulutus ja kokemusten vaihto puolin ja toisin. Kerromme omista verkkokoulutuksistamme paikallisille kouluttajille ja toivottavasti saamme myös itse jotain uusia ideoita.

Sinänsä sattuu hassuun saumaan, että tätä kurssia käydessä silmät ovat avautuneet taas niin monille uusille välineille ja ratkaisuille (ja edelleen sille miten mielettömän paljon on asioita, joita en tiedä tai osaa vielä...) ja tulee olo, että mikä minä olen mistään kertomaan, kun kaiken olisi varmasti voinut tehdä paljon paremmin ja hienommin ja monipuolisemmin. "MITEN" - se on omassa päässä vielä täysin hahmottumattomana ja poukkoilevana möykkynä - toisin sanoen etsii vielä itseään ;-) Prosessi on kuitenkin käynnissä ja kuten sanottua, keskeneräinenkin voi olla kaunista ja arvokasta! Pitänee uskoa siihen.

Toivottavasti reissulta irtoaa jotain kerrottavaa muidenkin kurssilaisten iloksi.